Toimintakulttuuri
Toimintakulttuurin avoimuuden linjaus
Johdanto
1.1 Toimintakulttuurin avoimuus osana kansallista linjaustyötä
Avoin toimintakulttuuri edellyttää uudenlaisia toimintatapoja. Jotta kulttuuri voi muuttua avoimempaan suuntaan voi organisaatio vaatia toimintatavan muutoksia ja samalla sen tulee tarjota palveluita ja kannustimia toiminnan tueksi.Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistuksen 2020–2025 mukaisesti suomalainen tutkimusyhteisö on laatinut toimintakulttuurin avoimuuden linjauksen. Linjauksen lähtökohta on tukea julistuksen asettamaa strategista päämäärää, jonka mukaan ”tutkimusyhteisössä vastuullinen avoimuus on osa tutkimuksen arkea läpi koko tutkimusprosessin, ja tutkimusorganisaatioissa on tätä tukevat arviointikäytännöt, kannustimet ja palvelut” (Kuvio 1).
Toimintakulttuurin avoimuuden linjausta tehdessä on käyty läpi kaikki kansallisen avoimen tieteen ja tutkimuksen koordinaation piirissä tehdyt aikaisemmat linjaukset ja suositukset. Tämä linjaus kokoaa yhteen aikaisempia näkökulmia siten, että huomio on organisaation toimintakulttuurin avoimuudessa. Lisäksi aiempia linjauksia täydennetään palveluihin, kannustimiin ja vuorovaikutukseen liittyvillä näkökulmilla.
Linjaus ei käsittele avoimen tieteen vuorovaikutuksen kaikkia ulottuvuuksia, vaan keskittyy kansalaistieteeseen ja yritysyhteistyöhön. Vuorovaikutus päätöksentekijöiden kanssa voidaan käsitellä parhaiten erillisessä suosituksessa.TOIMINTAKULTTUURIN AVOIMUUDEN LINJAUS
Document content here
Glossary terms:
- Not found Term without namespace
Example of getting Objectives.
Type | DocumentType:Policy |
---|---|
Name (fi) | Toimintakulttuurin avoimuuden linjaus |
Name (sv) | Policy för öppen forksningskultur |
Name (en) | Policy for Open Scholarship |
Description (fi) | Toimintakulttuurin avoimuuden linjaus kokoaa yhteen kansallisen avoimen tieteen ja tutkimuksen koordinaation piirissä tehtyjen aikaisempien linjausten ja suositusten näkökulmia siten, että huomio on organisaation toimintakulttuurin avoimuudessa. Lisäksi aiempia linjauksia täydennetään palveluihin, kannustimiin ja vuorovaikutukseen liittyvillä näkökulmilla. |
Description (sv) | Denna riktlinje består av tidigare riktlinjer och rekommendationer som gjorts inom ramen för den nationella samordningen av öppen vetenskap och forskning så att fokus nu ligger på öppenheten i organisationens forskningskultur. Dessutom kompletteras de tidigare riktlinjerna med perspektiv på tjänster, incitament och kommunikation. |
Description (en) | The policy for open scholarship brings together the previous policies and recommendations made within the framework of the Open Science and Research Coordination. The policy focuses on the culture of open scholarship of an organisation. In addition, previous policies will be supplemented with perspectives related to services, incentives, and interaction. |
Field | Domain:Scholarship |
Validity start | 2020 |
Validity End | 2025 |
Tags | |
Has part | |
Is part of |
Sections
Ordinal | Name (fi) | Name (sv) | Name (en) | Type | |
---|---|---|---|---|---|
1 | Avoin toimintakulttuuri | Öppen forskningskultur | Culture of open scholarship | Tavoite | show / edit |
2 | Yritysyhteistyö | Företagssamarbete | Business collaboration | Tavoite | show / edit |
3 | Kansalaistiede | Medborgarforskning | Citizen science | Tavoite | show / edit |
4 | Oppiminen | Utbildning | Education | Tavoite | show / edit |
5 | Tutkimusdata | Forskningsdata | Research data | Tavoite | show / edit |
6 | Julkaisut | Publikationer | Publications | Tavoite | show / edit |
7 | Vastuullinen arviointi | Ansvarsfull utvärdering | Responsible assessment | Tavoite | show / edit |
1 | Vastuullisuus | Ansvarsfullhet | Responsibility | Periaate | show / edit |
2 | Vastavuoroisuus | Ömsesidighet | Reciprocity | Periaate | show / edit |
3 | Toteutuminen | Förutsättningar | Requirements | Periaate | show / edit |